Tuulia Ylönen
Tuulia Ylönen on opiskellut klarinetinsoittoa Osmo Vänskän, Reijo Koskisen, Kari
Kriikun ja Charles Neidichin oppilaana sekä Lontoossa John McCawn ja Michael Collinsin
johdolla. Hän on osallistunut mm. Thomas Friedlin, György Kurtagin ja Ralf Gothonin
mestarikursseille. Ylönen suoritti klarinettidiplominsa Sibelius-Akatemiassa erinomaisin
arvosanoin vuonna 1995 ja soitti ensikonserttinsa vuotta myöhemmin.
Kamarimuusikkona hän on esiintynyt mm. Kuhmon, Naantalin, Korsholman, Kemiön ja
Uudenkaupungin musiikkijuhlilla sekä useissa Euroopan maissa mm. Lockenhausin
musiikkijuhlilla Itävallassa. Tuulia Ylönen on myös esittänyt aktiivisesti uutta suomalaista
musiikkia. Hän ollut mm. Zagros-yhtyeen jäsen. Vuosina 2003-2005 Ylönen toimi Lahti
Sinfonian klarinetin äänenjohtajana. Vuodesta 2005 lähtien hän on toiminut Suomen
Kansallisoopperan Orkesterin vuorottelevana klarinetin äänenjohtajana. Hän opettaa
Sibelius-Akatemiassa tuntiopettajana klarinetinsoittoa.
Jan Michiels
Siitä lähtien, kun Jan Michiels sai palkinnon Queen Elizabeth competition -musiikkikilpailussa vuonna 1991, Michiels on ollut tunnettu persoonallisesta ja monikerroksellisesta lähestymistavasta pianoa kohtaan, yhdistellen vanhaa ja uutta ja alati vaihtaen perspektiiviä. Hän on ollut mukana lukemattomilla äänityksillä, ja esiintyjänä hän koostaa ohjelmistonsa jatkuvassa dialogissa elävän musiikin historian kanssa. Jan Michiels on työskennellyt läheisesti useiden säveltäjien kanssa, joita ovat mm. György Kurtág, Heinz Holliger, Helmut Lachenmann, Karel Goeyvaerts, K.Huber, Robert Groslot ja Kris Defoort. Yksi Michielsin tärkeimmistä inspiraation lähteistä on Luigi Nono, joka oli keskeinen osa Michielsin tohtorin tutkintoa.
Michiels esiintyy säännöllisesti maineikkaissa konserttipaikoissa Euroopassa ja Aasiassa. Kamarimuusikkona hän on työskennellut useiden solistien ja ensemblejen kanssa ja pianisti Inge Spinetten kanssa Michiels muodostaa pianoduo YinYangin. Michiels on työskennellyt myös monien kapellimestarien kanssa, joita ovat mm. D. Angus, S. Asbury, S. Baudo, S. Blunier, A. Boreycko, S. Edwards, P. Eötvös, P. Herreweghe, H. Holliger, R. Groslot, G. Guerrero, O. Kamu, J. Latham-Koenig, J. Märkl, I. Meylemans, Y. Nézet-Séguin, K. Ono, J. Phillips, L. Pfaff, A. Rahbari, P. Rundl, E. Siebens, M. Soustrot, D. Stern, M. Tabachnik, A. Tamayo, L. Zagrosek ja H. Zender. Myös orkesterien lista on kattava, joiden kanssa Michiels on työskennellyt, mm. Brysselin filharmoninen orkesteri, Antwerpin sinfoniaorkesteri, Belgian kansallisorkesteri, WDR Kölnin sinfoniaorkesteri, Berliinin sinfoniaorkesteri, La Monnaie sinfoniaorkesteri, Monte Carlon filharmoninen orkesteri, Ensemble Modern, Prometheus Ensemble, Champ d’Action, Solisti del Vento, Ensemble Recherche, Vlaanderenen sinfoniaorkesteri, Liègen filharmoninen orkesteri ja Tokyo Metropolitan sinfoniaorkesteri. Lisäksi hän on aktiivisesti yhteistyössä koreografien kanssa, joista mainittakoon esimerkiksi A.T. De Keersmaeker, Sen Hea Ha ja V. Dunoyer.
Michiels opiskeli Brysselissä A. Matthysin opissa ja Berliinissä H. Leygrafin johdolla. Hän on myös itse pedagogi ja on johtanut useita mestarikursseja Hampurissa, Murciassa, Szombathelyssa, Budapestissä, Lontoossa, Strasbourgissa, Montepulcianossa ja Lissabonissa. Tällä hetkellä Michiels toimii professorina Brysselin kuninkaallisessa konservatoriossa ja vierailevana professorina Berliinin taideyliopistossa.
Inge Spinette
Inge Spinette on tehnyt vuodesta 1992 lähtien kaksoisuraa säestävänä pianistina ja oopperavalmentajana La Monnaie-De Muntissa. Hän on myös liedin dosentti Brysselin kuninkaallisessa konservatoriossa. Hän on säestänyt mm. José van Damia, Jennifer Larmorea, Sophie Kochia, Franz-Josef Seligia, Katarina Gubanovaa, Nathan Bergiä, Ilse Eerensiä, Yves Saelensia, Thomas Blondellea, Lore Binonia, Hendrickje Van Kerkhovea, Iwona Sobotkaa, Samuel Hasselhornia ja Eva Zaïcikia kuuluisissa ooppera- ja konserttitaloissa, joita ovat mm. Concertgebouw Brugge, Concertgebouw Amsterdam, Musikverein Wien, O.M.M.A-Athene, Châtelet-Paris, Opéra de Lille, ja Opéra de Lyon. Spinette säestää laulajia myös maailmankuuluissa kilpailuissa, mm. The Queen Elisabeth Competition, Belvédère-Wien, Voix Nouvelles ja Honda Competition. Lisäksi Spinette on ollut säestämässä Vera Roszan, Lucienne Van Dijckin, Grace Bumpreyn, José van Damin, Sarah Walkerin, Raina Kabaivanskan, Sir Donald MacIntyren, Udo Reinemannin, Stuart Burrowsin, Andreas Schollin ja Tom Krausen mestarikursseilla.
Spinette on pitänyt mestarikursseja Schumannista, skandinaavisista lauluista ja ranskalaisista melodioista. Hän on esiintynyt myös useissa teattereissa, kuten esimerkiksi La Monnaie-De Munt, Le Théâtre du Châtelet, Théâtre de Lyon, Le Festival Aix en Provence, Théâtre de Lille, Tokyo theatre, ja tehnyt yhteistyötä kapellimestarien kanssa, joita ovat mm. Antonio Pappano, Kazushi Ono, Alain Antinoglu, Adam Fisher, René Jacobs, Philippe Herreweghe, Paul Daniels, Hartmut Haënchen, Peter Eötvös, Lothar Zagrosek, Reinbert De Leeuw ja David Robertson. Spinettellä on laaja diskografia ja hänen ranskalaisia sävelmiä käsittävä albumi Le Promenoir des Deux Amants on saanut Grand Prix du disque lyrique-Paris -palkinnon.
Kriitikot ovat ylistäneet Spinetten hienovaraista, erittäin sensitiivistä ja älykästä soittoa, johon vuodattuu kaikki oikeat tunteet. Spinette on saanut kaksi Post Graduate -diplomia Guildhall School of Musicista ja Drama in Londonista, yhden liedistä ja toisen oopperasta. Spinetten opettajia olivat mm. Graham Johnson, Helmut Deutsh ja Irwin Gage. Hän valmistui maisteriksi Greta Distinctionin opissa Brysselin konservatoriosta.
Ukko Pietilä
Ukko Pietilä (s. 1996) on jotain opiskelijan, freelance-muusikon ja röörintekijän väliltä.
Varhaisin musiikillinen identiteetti syntyi Itä-Helsingin musiikkikoulussa. Siellä koko elämä
sulautui musiikkiin, mikä on säilynyt tähän saakka.
Tärkeitä kaupunkeja matkan varrella ovat olleet Helsinki, Berliini, Tampere ja nykyisin Lyypekki.
Nämä paikat ovat tarjonneet miljöön etsiä omaa ääntään. Ukolle olennaisinta muusikkoudessa on teoksen ytimen löytäminen, vaikka se on usein häilyvä ja subjektiivinen.
Tällä hetkellä suurin inspiraation lähde ovat ystävät ja professori Diethelm Jonas, joka on tuonut
musiikin takaisin instrumentin varjosta.
Tulevaisuudessa Ukolle tärkeää on omistaa koira ja löytää koti muusikkoyhteisössä.
Jarkko Uimonen
Kontrabasisti Jarkko Uimonen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta, jossa hän opiskeli Olli Kososen oppilaana. Uimonen täydensi opintojaan Duncan McTierin oppilaana Englannissa Royal Northern College of Musicissa Professional Performance tutkinnolla.
Uimonen on esiintynyt freelance orkesteri- ja kamarimuusikkona lukuisilla eri musiikkifestivaaleilla ja työskennellyt useissa suomalaisissa orkestereissa. Uimonen on toiminut Tampere Filharmonian kontrabasson äänenjohtajana vuodesta 2001 lähtien. Hän on myös modernia musiikkia esittävän TampereRaw’n jäsen.
Beata Antikainen
Beata Antikainen (s. 1993) palkittiin vuonna 2014 Turun sellokilpailun finalistina. Hän on esiintynyt useilla suomalaisilla musiikkifestivaaleilla ja soittanut mm. Radion sinfoniaorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin, Helsinki Ensemblen ja Baden Baden Philharmonian solistina. Antikainen opiskelee tällä hetkellä Berliinin Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulussa professori Claudio Bohorquezin luokalla. Hänen aiempia opettajiaan ovat olleet Sibelius-Akatemiassa Marko Ylönen ja Hannu Kiiski. Antikainen on osallistunut mm. Jens Peter Maintzin, Frans Helmersonin, Arto Noraksen, Wolfgang Boettcherin, Wolfgang Emanuel Schmidtin ja Reinhard Latzkon mestarikursseille. Antikainen on ollut Gustav Mahler Jugendorchesterin jäsen vuosina 2010 ja 2013. Lisäksi hän toimii säännöllisesti avustajana Helsingin kaupunginorkesterissa, Radion sinfoniaorkesterissa ja Avanti!-kamariorkesterissa. Antikainen soittaa Pierre & Hippolyte Silvestre -sellolla.
Riina Piirilä
Riina Piirilä (s. 1995) opiskelee tällä hetkellä Norjan valtiollisessa musiikkikorkeakoulussaprofessori Lars Anders Tomterin luokalla. Aiemmin Piirilä on opiskellut Sibelius-akatemiassa Atte Kilpeläisen ja Lilli Maijalan johdolla, Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Helge Valtosen luokalla sekä Nurmijärven musiikkiopistossa Taina Evijärven oppilaana. Mestarikursseilla tärkeitä opettajia ovat olleet mm. Bruno Giuranna, Rainer Moog ja Hartmut Rohde.
Piirilä on aktiivinen kamarimuusikko, ja Borea-kvartettinsa kanssa hän on konsertoinut lukuisilla suomalaisilla festivaaleilla, mm. Kauniaisten, Mäntän ja Korsholman musiikkijuhlilla. Lisäksi Riina on esiintynyt kamarimuusikkona mm. Kuhmon kamarimusiikissa, Helsingin juhlaviikoilla ja Rusk-festivaalilla.
Piirilä palkittiin vuoden 2017 Tampereen alttoviulukilpailun finalistina, ja hän on toiminut avustajana Radion sinfoniaorkesterissa. Riinan opintoja ovat tukeneet mm. Suomen kulttuurirahasto ja Pro Musica -säätiö.
Johanna Isokoski
Johanna Isokosken sopraanoääntä on kuvailtu muun muassa kristallinkirkkaaksi, helmeileväksi ja poikkeuksellisen kauniiksi. Lisäksi hän on saanut kiitosta säteilevästä lavaolemuksestaan, jonka on kehuttu taipuvan sekä herkkiin että koomisiin rooleihin. Isokoski on valmistunut laulutaiteen maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta Sirkka Parviaisen johdolla. Lisäksi hän on suorittanut laulupedagogin (AMK) tutkinnon opettajanaan Kaisu Helminen.
Isokoski on esiintynyt vierailevana solistina mm. Suomen Kansallisoopperassa, Åbo Svenska Teaterissa, Vaasan kaupunginteatterissa, Jyväskylän kaupunginteatterissa, Ilmajoen musiikkijuhlilla sekä useissa Aleksanterin teatterissa esitetyissä produktioissa. Hänen oopperaroolejaan ovat mm. Frasquita (Bizet: Carmen), Lucia (Britten: The Rape of Lucretia), Tebaldo (Verdi: Don Carlos), Papagena (Mozart: Taikahuilu), Barbarina (Mozart: Figaron häät) sekä Kerttu (Humperdinck: Hannu ja Kerttu). Lisäksi hänet on nähty solistina Suomen Kansallisoopperan minioopperatuotannoissa Tuhkimo (2018), Carmen (2019), Reininkulta (2020), Taikahuilu (2021) sekä Sofian roolissa Sari Kaasisen Koululaisoopperassa Lähde. Kaudella 2019-2020 Isokoski teki kiitellyn musikaalidebyyttinsä Phantomin Christinenä Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.
Isokoskella on solistivierailuja esimerkiksi Neue Philharmonie Westfalenin, Cantores Minoreksen, Tapiola Sinfoniettan, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Pori Sinfoniettan, Kymi Sinfoniettan sekä Lappeenrannan kaupunginorkesterin kanssa. Hänen kirkkomusiikkirepertoaariinsa kuuluvat keskeiset teokset kuten Johannespassio, Matteuspassio sekä Jouluoratorio (Bach), Messiah (Händel), Elias (Mendelssohn), Requiem (Mozart) sekä Stabat Mater (Pergolesi). Konserttivierailuja hänellä on mm. Turun musiikkijuhlille, Joensuun musiikkijuhlille, Heinäveden musiikkipäiville ja BarokkiKuopioon.
Kilpailumenestystä Isokoskella on Kangasniemen laulukilpailuista toinen palkinto (2017) sekä Lappeenrannan valtakunnallisista laulukilpailuista erikoispalkinto (2016). Hänet on nimetty Päivi ja Paavo Lipposen rahaston solistiksi vuonna 2017 sekä Pro Musican vuoden nuoreksi muusikoksi vuonna 2019. Isokosken opintoja ja taiteellista työtä ovat tukeneet Pro Musica, Selim Eskelinin säätiö ja Wegelius- säätiö.
Aida Hadzajlic
Aida Hadzajlic (s.1999) on suomalaiskroatialainen alttoviulisti, joka aloitti opintonsa Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Vuonna 2018 opinnot jatkuivat Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Helge Valtosen oppilaana ja syksystä 2020 lähtien hän on opiskellut Lilli Maijalan johdolla.
Kamarimusiikki on ollut lähellä Hadzajlicin sydäntä jo pienestä pitäen. Hän soitti ensimmäisessä kokoonpanossaan 9-vuotiaana ja on sen jälkeen opiskellut kamarimusiikkia muun muassa Marko Ylösen, Paavo Pohjolan sekä Teemu Kupiaisen johdolla. Hadzajlic on yksi Erinys-kvartetin perustajajäsenistä ja toimi sen alttoviulistina vuosina 2018-2022. Erinys-kvartetti on työskennellyt arvostettujen muusikoiden, kuten Levon Chilingirianin, Simone Gramaglian, Jun Iwasakin, Stephen Rosen sekä Brant Taylorin kanssa. Yhdessä Erinys-kvartetin kanssa Hadzajlic on osallistunut muun muassa Mimir-kamarimusiikkifestivaalille Texasissa, Meteora-festivaalille Kreikassa sekä kilpaillut Trondheimin kamarimusiikkikilpailussa syksyllä 2021. Erinys-kvartetti valittiin myös Le Dimore del Quartetto -järjestöön, Groba-kamarimusiikkifestivaalille Espanjassa sekä yksityiseen Curtis Institute of Music -konservatorioon työskentelemään yhdessä menestyneen Dover-kvartetin kanssa.
Opintojaan Hadzajlic on täydentänyt mestarikursseilla mm. Yuval Gotlibovichin, Silvia Simionescun, Sergey Malovin ja Ivan Vuckevicin johdolla. Hän on soittanut korkeatasoisen Deutsch-Skandinavische Jugend-Philharmonien riveissä talvella 2018, jolloin sai ohjausta muun muassa Berliinin Filharmonikkojen ykkösviulistina toimivalta Simon Bernardinilta sekä Camerata Liepsiensis -yhtyeen alttoviulisti Friedemann Ramsenthalerilta. Hänellä on ollut myös etuoikeus tehdä yhteistyötä ja esiintyä maailman parhaaksi luokitellun The Royal Concertgebouwn Orchestran kanssa. Modernin musiikin kokemusta Hadzajlic on kerryttänyt muun muassa Juhani Nuorvalan ja Juha Siltasen modernissa oopperassa Flash Flash, jonka ohjasi Erik Söderblom.
Nykyään Hadzajlic toimii alttoviulun äänenjohtajana Helsingin Kamariorkesterissa ja työskentelee myös satunnaisesti äänenjohtajana sekä tutti alttoviulistina muun muassa Martin Wegelius -instituution kamariorkesterissa sekä useassa kaupunginorkesterissa.
Kasmir Uusitupa
Kasmir Uusitupa (s. 1995) aloitti viulunsoiton 3-vuotiaana Sibelius-Akatemiassa pedioppilaana. 6-vuotiaana hän siirtyi Itä-Helsingin Musiikkiopistoon ja suoritti viulunsoiton perustutkinnot Lauri Untamalan oppilaana 11 ikävuoteen mennessä.
Vuodesta 2008 alkaen hän on opiskellut viulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa professori Kaija Saariketun viululuokalla, ensin nuoriso-osastolla, ja syksystä 2015 Taideyliopiston puolella. Syksystä 2016 kevääseen 2017 hän oli vaihto-opiskelijana Pariisin konservatoriolla Olivier Charlierin luokalla, ja lukuvuodeksi 2017-2018 hän siirtyi Antti Tikkasen viululuokalle. Uusitupa on säännöllisesti osallistunut mestarikursseille, opettajinaan mm. Hagai Shaham, Serguei Azizian, Aaron Rosand ja Pavel Vernikov.
Kasmir Uusitupa on soittanut nuorempana myös paljon kansanmusiikkia lukuisilla suomalaisilla festivaaleilla ja vuosina 2004 ja 2005 hänet palkittiin Martti Pokelan “vuoden nuori uusimaalainen pelimanni” -kiertopalkinnolla. Vuonna 2009 hän sai parhaan esiintyjän palkinnon Kuresaaren musiikkifestvaalilla Virossa ja soitti RSO:n nuorten solistien konsertissa solistina Finlandia-talolla.
Vuosina 2007–2011 Uusitupa on esiintynyt solistina, konserttimestarina ja ensiviulistina Geza Szilvayn johtaman Helsingin Juniorijouset -orkesterin kanssa Suomessa ja monilla kiertueilla Euroopassa. Hän soittaa myös vuonna 2011 perustetussa Borea-kvartetissa Tami Pohjolan, Riina Piirilän ja Senja Rummukaisen kanssa. Borea on esiintynyt Suomen merkittävimmillä kamarimusiikkifestivaaleilla ja heidät valittiin Kuhmon Kamarimusiikin residenssikvartetiksi vuonna 2017 Meta4-kvartetin seuraajaksi. Kvartetin pitkäaikaisen mentorin, Paavo Pohjolan, opetuksen lisäksi heitä ovat opettaneet kansainvälisillä mestarikursseilla mm. Gerhard Schulz, Hatto Beyerle, Johannes Meissl sekä Danel- ja Henschel-kvartetit.
Kasmir Uusituvalla on kansainvälistä kilpailukokemusta Louis Spohr, Carl Nielsen ja Jean Sibelius -viulukilpailuista. Keväällä 2013 hän oli Sibelius-Akatemian Anja Ignatius -viulukilpailussa yksi viidestä pääpalkitusta, jonka lisäksi hän sai tunnustuspalkinnon. Keväällä 2015 hänet palkittiin Kuopion kansallisen viulukilpailun finalistina ja hänet valittiin Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin solistiksi.