|
Tamperelainen Liisa Honkanen päätti viisivuotiaana ruveta isona harpistiksi. Harppu tuntui kuitenkin liian isolta soittimelta pienelle ihmiselle, joten musiikin opiskelut piti aloittaa kanteleella ja pianolla. Harpun soiton Honkanen aloitti vuonna 1992 Tampereen konservatoriossa.
Liisa Honkanen on valmistunut muusikoksi Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta. Hän on suorittanut PIRAMK/Musiikissa myös solistiset erikoistumisopinnot 1 ja 2 Kirsti Vartiaisen johdolla. Ne huipentuivat solistisen A-kurssin resitaaliin ja konserttoon, jotka Liisa suoritti erinomaisin arvosanoin. Liisa on opiskellut myös Belgiassa Gentin kuninkaallisessa konservatoriossa, jossa hän suoritti kandidatuur-tutkinnon ranskalaisen Arielle Valibousen johdolla.
Liisa Honkanen on osallistunut lukuisille mestarikursseille. Freelance-muusikkona hän on toiminut useimmissa maamme sinfoniaorkestereissa. Honkanen soittaa myös lukuisissa erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa. Liisa toimii Tampereen konservatorion ja TAMK Musiikin harpunsoiton opettajana.
Liisa soittaa Lyon & Healy Salzedo -merkkistä harppua, jonka hankkimista on tukenut Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto. |